Sodexo löysi luomun kymmenen vuotta sitten
Yksi suurimmista Suomessa toimivista ruokapalvelualan yrityksistä on Sodexo. Se liittyi Portaat luomuun -ohjelmaan vuonna 2013.
Jokainen meistä on varmaan joskus nauttinut lounaan tai kahvikupillisen Sodexon ravintolassa tai kahvilassa: niitä on nimittäin lähes 200 eri puolilla Suomea. Sodexon ruokapaikat toimivat yritysten, koulujen ja oppilaitosten yhteydessä, ja valikoimaan kuuluvat myös catering-palvelut. Yhtiö palvelee noin 27 000 lounasasiakasta päivittäin.
Ranskalaislähtöinen Sodexo jalkautui Suomeen vuonna 1979, ja on sen jälkeen laajentanut toimintaansa ruokapalveluista myös kiinteistö- ja toimitilapalveluiden saralle. Nykyään yhtiö toimii kaikkiaan 45 eri maassa.
Sodexo Oy:n brändi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Mira Perander kertoo, että yhtiöllä on asiakasryhmäkohtaisesti suunnitellut palvelukonseptit ja ruokalistat erilaisiin toimintaympäristöihin. Vastuullisuus on kaikissa tärkeä ohjenuora.
"Tarjoamme kestävän kehityksen mukaisia ruokavaihtoehtoja, suosimme kotimaisuutta ja vastuullisuussertifioituja kuin myös lähituottajien tuotteita aina kun se on mahdollista", Perander sanoo.
Luomu on osa korkeakouluille suunnattua palvelubrändiä
Vastuullisuutta korostetaan vahvasti myös Sodexon opiskelijaravintoloissa, joita toimii yhteensä kymmenellä paikkakunnalla Suomessa. Opiskelijaruokailussa vastuullisuus konkretisoituu mm. siten, että tarjolla on aina kasvisvaihtoehtoja, pienen hiilijalanjäljen ateriat merkitään näkyvästi, kala valitaan WWF:n kalaoppaan mukaan ja ruokahävikkiä minimoidaan eri tavoin. Ja luomun käyttönä.
Juuri opiskelijaruokailu oli aikoinaan kimmoke myös sille, että Sodexo liittyi Portaat luomuun -ohjelmaan vuonna 2013. Perander toteaa, että opiskelijaravintoloissa nähtiin selkeä asiakastarve luomun käytön edistämiseksi.
"Opiskelijat olivat ja ovat meille merkittävä vastuullisten kuluttajien asiakasryhmä. Sidoimme luomun käytön tavoiteohjelman korkeakouluille suunniteltuun palvelubrändiin ja täten saimme ravintoloitamme nostamaan luomuraaka-aineiden käyttöä ympäri Suomen", hän täydentää.
Sodexon varsinaisia luomulippulaivoja ovat korkeakouluravintolat, jotka ovat luomuportaalla 4. Se tarkoittaa, että ne käyttävät säännöllisesti vähintään kahdeksaa merkittävää luomutuotetta. Sodexon luomuvalikoimaan kuuluu mm. kotimainen tofu, kananmunat, hiutaleet, vehnäjauho sekä maito, kikherneet ja linssit. Lisäksi Sodexon tarjoama kahvi, kaakao ja tee ovat aina luomua.
Luomuraaka-aineet hankitaan tukuista, koska volyymit ovat suuria.
Luomusta viestitään ravintoloissa ja verkossa
Luomun käytöstä viestitään asiakkaille sekä ravintoloissa että yrityksen verkkosivuilla. Perander kertoo, että Sodexon jokaisessa ”luomuravintolassa” on esillä Portaat Luomuun -sertifikaatti.
"Olemme tuoneet näkyvyyttä myös nettisivuillemme jokaisen luomuravintolan yhteyteen ja uutisoimme luomusta yhtenä vastuullisuustekona", hän lisää.
Asiakkailta tulee jonkin verran palautetta luomun käytöstä, sekä puolesta että vastaan. Pääosin luomua koskeva palaute on ollut neutraalia.
.
Lue lisää: Sodexon opiskelijaravintoloissa ruokaillaan vastuullisesti
Teksti: Minna Nurro